Vihannestilan historia

Kalannissa, Varsinais-Suomessa sijaitseva Yli-Pihanperän vihannestila on yksi paikkakunnan nk. kantatiloista. Tila jaettiin kahtia 1840-luvulla Yli-Pihanperäksi ja naapurissa sijaitsevaksi Ali-Pihanperäksi. Tätä ennen tilalla tuottettiin Kalannin keskustassa sijainneelle Männäisten ruukille puuhiiliä 1700-luvulla. Venäjän vallan aikana ruukin tuotanto lopetettiin, ja tilalla siirryttiin puuhiilistä maanviljelyyn ja karjanpitoon.

Aikoinaan Atso Aikola, nykyisen tilan omistajan Juha-Pekka Aikolan isoisä, osti Yli-Pihanperän maatilan itselleen vuonna 1961. Atso oli naapurin poikia, kotoisin lähellä olevan järven toisella puolella olevasta torpasta ja tunsi maatilan muhevan maan hyväksi viljelylle. Tuodessaan perheensä ensi kerran ostamalleen maatilalle oli päärakennuksen tuvassa tällöin väliaikainen viljavarasto ja sen kasan nähdessään tytär pillahtikin itkuun huutaen: ”Tänne me ei ikinä muuteta!”

Kuten aina, työ maatilalla oli kovaa ja sitä riitti. Uutterana ja uudistamishaluisena miehenä Atso ja hänen kaksi veljeään, joilla oli myös omat maatilat Kalannissa, perustivat monen muun tavoin sikalan 1970-luvun alussa.

1982 isäni Kai Aikola ja äitini Leena ostivat tilan ja vetovastuu siirtyi heille. 80-luvulla oli pari parempaakin vuotta, mutta jo ennen EU:takin oli selvää, että erikoistua pitää enemmän.

Elettiin vaikeata 1990-luvun laman alkua. EU tuli säädöksineen ja muutti maataloussysteemejä radikaalisti – alkoi nopeiden muutosten aika. Tilalla koetettiin jos mitäkin vihannesta, ja monen muun maatilan tavoin nippusipulin tuotanto alkoi laajeta.

”2000-luvulle tultaessa pitikin miettiä oikein porukalla, että jatkaako tätä tilaa joku, vai pistetäänkö kiertoon”,

”Eipä siinä, vapaaehtoisia löytyi tasan yksi ja siitä sitten lähdettiin taas kehittämään. Perunaa maahan ja parin valvotun runsassateisen kevään jälkeen alkoi tulla selväksi, että ehkä sittenkin jotain muuta olisi parempi tehdä oman sielun- ja ruumiinterveyden takia”, muistelee JP.

Kiinnostus ympäristöasioihin ja resurssitehokkuuteen johti päätelmään kehittää papujen viljelyä. ”Sillä tiellä ollaan, unohtamatta muita juureksia, vihanneksia, polttopuita, halkoja, lankkuja, hirsiä ja käytännössä kaikkea biomassaa, jota tontilla kasvaa”, kertoo härkäpapumies nykytilanteesta selvästi innostuneena.

”Haluamme kunnioittaa suomalaista ruuantuotantoa, isiemme perintöä ja puhdasta luontoa.”

Suomi täyttää tässä vaiheessa sata vuotta. Historiallisesta näkökulmasta katsottuna, tilalla on sen aikana ollut useita isoja muutoksia. Vain yksi asia on pysynyt; peltopinta-ala on koko ajan ollut sama, itse asiassa ainakin vuodesta 1848.

Näistä aineksista sai alkunsa Vihreä Härkä – voimaa luonnon kasviproteiinista!